Author Note: Teos päivittyy tarpeen mukaan, tutkimustiedon tarkentuessa. (Ensimmäinen versio huhtikuu 2011. Käytännön syistä talletettu yhdeksi luvuksi.)

---

Mielinkäiset. Biologinen tausta ja lyhyt historia.

Tai:

Mitä julmetun hemmettiä tässä maailmassa oikein on meneillään?

Eri lähteistä koostanut Lucius Kultasilmä.

-ooo-

I Sanastoa

Mielinkäinen. Loiseläin, joka kytkeytyy erilaisten hiilipohjaisten selkärankaisten aivoihin ja ottaa korkeammat aivotoiminnot hallintaansa. Eläin voi asuttaa yhtäaikaisesti useita eri alikehoja, jolloin yksi kerrallaan on käytössä tuntemassamme maailmassa, kun loppuja säilötään ns. staasitaskussa.

Ihminen. Mielinkäisten isäntänään suosima laji. Ruumiinrakenne soveltuu monipuolisten työkalujen käyttöön, kykenee tyydyttävään itsenäiseen aivotoimintaan. Alkuperäksi epäillään aktiivista jalostusta planeettamme apinoista.

Lohikäärme. Mielinkäisten isäntänään suosima laji. Pitkäikäinen, paikallisessa painovoimassa lentokykyinen ja kestävä, kykenee kiitettävään itsenäiseen aivotoimintaan, joskin tässä on alalajikohtaisia eroja. Alkuperä tuntematon, mahdollisesti mielinkäisten tullessaan tuoma tulokaslaji. Historialliset lähteet antavat viitteitä, että myös lohikäärmeet olisivat aktiivisesti jalostettuja, mm. ääniaaltoihin perustuvan puheen mahdollistavan kurkunpään kehityksen osalta. Lisäksi jyrkkä jakautuminen ominaisuuksiltaan erilaisiin alalajeihin ei vaikuta olevan luonnollisen evoluution seurausta.

Istkukka. Mielinkäisten kanssa pitkään symbioosissa elänyt kasvilaji; ylläpitää alikehojen elintoimintoja näiden ollessa staasitaskussa, ja käyttää aineenvaihduntatuotteita ravinnokseen.

Staasitasku. Nimitys muutosportin takaiselle tilalle, jossa mielinkäinen säilyttää alikehojaan silloin, kun ne eivät ole aktiivisessa käytössä. Staasitaskun epäillään olevan erillinen ulottuvuus, mutta sitä ei ole saatu kokeellisesti tutkittua. Osa tutkijoista epäilee taskun sisäisen ajan kulun olevan ulkopuolelta ylläpidettyä (istkukkien rooli?), mikä voisi selittää kokeiden epäonnistumisen.

Muutosportti. Väylä tunnetun maailman ja yksittäisen staasitaskun välillä. Portin ollessa lepotilassa mielinkäinen ylläpitää sen kautta hallintayhteyttään aktiiviseen alikehoon; muodonmuutoksen aikana portti avautuu riittävän suureksi, että sen läpi voidaan siirtää kokonainen isäntäeliö. Portin aktivointi ja palautus lepotilaan on biologinen prosessi, jonka kehityshistoria on tuntematon. Muutosportin sulkeuduttua (esim. isäntäeliön aivokuoleman johdosta) mielinkäinen ei kykene avaamaan uutta porttia: yhteyden on oltava olemassa yksilön elinkaaren alusta alkaen, periytyneenä emältä.

Muodonmuutos. Prosessi, jossa mielinkäinen vaihtaa aktiivisen alikehonsa toiseksi. Varsinainen alikeho ei nimityksestä huolimatta muutu miksikään prosessissa, vaan se säilötään sellaisenaan staasitaskuun.

-ooo-

II Biologia

Mielinkäisten biologista voidaan erottaa kaksi keskeistä aihetta: näiden liitokset toisiinsa ja alikehoihin sekä mielinkäisyksilöiden elinkaari.

* Dendriitti- ja aksoniliitokset

Mielinkäinen kykenee tunnetusti kahdenlaisiin tahdonalaisiin liitoksiin muiden mielinkäisyksilöiden kanssa. Dendriittiliitos on näistä passiivisempi: mielinkäinen avaa rajapinnan ottaakseen passiivisesti viestisignaalia vastaan toiselta yksilöltä. Aksoniliitoksen tekevä mielinkäinen taas kytkeytyy toisen yksilön avaamaan dendriittiin ja välittää yksisuuntaisesti tälle informaatiota. Kaksisuuntainen kommunikaatiokanava voidaan luoda kahden erillisen liitoksen avulla.

Viestinvälityksestä voidaan erottaa kolme alalajia. Jaetussa ajatuksessa, johon kykenevät kaikki yksilöt, on kyse eniten ääneen perustuvaa viestintää (vars. "ääneen ajattelua") vastaavasta keskustelunomaisesta tiedonvaihdosta. Jaettu ajatus on hienovaraista suggestiota, joka ei kuitenkaan estä erimielisyyttä tai väärinkäsitystä, joskin virhetulkinnan mahdollisuus on laajasta kontekstitiedosta johtuen pienempi kuin informaatioköyhemmässä viestinnässä.

Erikoistuneet mielinkäisyksilöt voivat rakenteistaa viestintäänsä tavalla, joka ohittaa vastaanottavan yksilön oman prosessoinnin. Jaetussa tiedossa aksoniliitoksen tehnyt mielinkäinen työntää vastaanottajalle informaatiota, jonka tämä omaksuu omaan aivorakenteeseensa. Informaation rakenne on lähdeyksilön määrittämä, joskin vastaanottaja voi luoda uusia assosiaatioyhteyksiä siirron jälkeen. Siirretyssä sitoutumisessa aksoniliitoksen läpi siirretään tiedon sijaan tahtotila - tämä on luonnollisinta tulkita vastustamattomaksi suggestioksi, komennoksi josta ei voi kieltäytyä. Toisin kuin jaettu tieto, siirretty sitoumus voi olla täysin yksipuolinen: lähdeyksilö voi siis istuttaa kohdeyksilöön motivaation toimia toisin kuin lähde itse toimisi, kun taas jaettu tieto on väkisinkin myös lähdeyksilön omaksumaa.

Näiden kahden poikkeusliitoksen varaan on rakennettu myös järjestäytyneen mielinkäisyhteiskunnan komentoketju, joka jakautuu toimintaa ohjaaviin komentajayksilöihin, yhteisöllisenä muistina toimiviin tiedonsiirtäjiin, ja toteuttavaan kastiin, joka osaltaan hallinnoi isäntäruumiita. On spekuloitu, että erikoistumista olisikin ohjannut joukkomielen mahdollistavan rakenteisuuden tarve: pysyvässä ajatusyhteydessä olevat mielinkäisyksilöt muodostavat äänten kakofonian, joka tarvitsee järjestäytyäkseen tällaisia erikoistuneita välittäjäyksilöitä. Paikalliset tutkijat voivat kuitenkin vain arvailla, mitä mielinkäisyhteiskunnissa on tapahtunut ennen kolmatta maahanlaskua (ks. historiaosio); ei ole tiedossa, ovatko mielinkäiset muokanneet omaa perimäänsä tai onko tämä käytännöllisesti katsoen edes mahdollista.

Mielinkäisen liittyminen alikehoon muistuttaa luonteeltaan enemmän erikoistuneita viestinnän muotoja kuin jaettua ajattelua: mielinkäinen ottaa haltuunsa kaikkien alikehojensa korkeammat aivotoiminnot, ja kehojen oma yksilöllisyys jää minimalistiseksi. Sen sijaan, että se hallitsisi koko yksilöä biologisten prosessien tarkkuudella, kuten aivosolut hallinnoivat muita soluja, mielinkäinen antaa pikemminkin ohjaavia komentoja ja pitää yllä tiedon ja kokemusten yhtenevyyttä eri kehojen välillä. Mielinkäinen ei siis kuitenkaan ajattele kehojen puolesta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan sen antamat komennot toteutuvat isäntälajin kykyjen rajoissa.

On mielenkiintoista huomata, mikä vaikutus tällä komentoyhteyden muodolla on mielinkäisyksilöiden minäkuvaan: Itselliset ihmiset saattavat mieltää minuutensa sijoittuvan aivoihinsa, ilmeisesti sen mukaan minkä elimen vauriot suorimmin vaikuttavat yksilön kuvaan maailmasta. Mielinkäisten minuus taas sijoittuu pääsääntöisesti yhteen alikehoista, ei itse komentokeskuksena toimivaan mielinkäiseliöön. Kolmannen maahanlaskun lohikäärme-ihmismielinkäiset ovat tunnetusti identifioituneet lohikäärmeiksi, joilla on itsestään telepaattisia kykyjä ja kyky käyttää vaihtoehtoista ihmisruumista ikään kuin vaihdettavana työkaluna: ihmiskeho oli tässä yhteisössä todellakin korvattavissa toisella, kun taas lohikäärmekehon kuolema oli yksilön elinkaaren loppu.

Klaanien ajan klaaninisäkäs-ihmismielinkäiset, joilla kehot ovat tältä osin tasavertaiset, identifoituvat niin ikään klaaniinsa, eivätkä miellä yhteisiä ihmiskehoja yksilöyttään määrittäväksi tekijäksi. Tämän syynä pidetään yhteisiä havaintoja ns. kirotuista ihmisistä, jotka ovat seurausta kahden eri klaaniin kuuluvan mielinkäisen lisääntymisestä ja joilta puuttuu olennaiseksi koettu kyky telepatiaan: kuten aivovauriossa, muu keho (vrt. ihmiskeho) näyttää toimivan hyvin mutta jotakin maailman hahmotuskyvyn kannalta olennaista, esim. pitkäkestoinen muisti (vrt. telepatia) puuttuu – täten siis identiteetti hahmottuu liittyvän vaurioituneeseen osaan eli aivoihin (vrt. puuttuva keho, klaanin tunnusmerkki).

* Elinkaari

Tutkijoiden tiedossa on kaksi erillistä mekanismia, joilla mielinkäinen voi liittyä isäntäruumiiseen: syntymässä tai ulkoisesti autettuna tämän jälkeen. Kun kaksi yhteensopivaa isäntäkehoa lisääntyy keskenään, syntyvää yksilöä varten eriytyy uusi mielinkäisyksilö; mielinkäinen säätelee yksilöiden lisääntymistä, ja pyrkii pariuttamaan kaikki alikehonsa saman mielinkäisyksilön vastaaviin alikehoihin yhtäaikaisesti. Tällöin syntyvät jälkeläiskehot ovat myös yhteydessä toisiinsa uuden mielinkäisyksilön kautta. Istkukka-symbiootti osallistuu lisääntymisprosessiin, ja se oletettavasti joko kloonautuu tai lisääntyy suvullisesti tässä yhteydessä myös itse.

Ulkoisesti autettu liittyminen olemassaolevaan eliöön on aikojen kuluessa menetetty mekanismi, mutta sen olemassaolo tunnetaan kolmanteen maahanlaskuun (ks. historiaosio) liittyvien dokumenttien perusteella. Ns. sidontarituaalissa uuden kehon tietoisuus heikennetään kemiallisesti (on epäselvää, oliko tämä itse biologisen prosessin kannalta tarpeen vaiko vain rituaalihygienian sanelema valinta), ja tämän muisti vakioidaan mielinkäisyksilön alikehojen mukaiseksi massiivisessa jaetun tiedon siirtoa muistuttavassa operaatiossa. Lopulta mielinkäinen irrottaa yhteytensä vanhaan kehoon, joka ilmeisesti kuolee prosessin seurauksena tai tapetaan osana rituaalia.

Klaanien aikana (ks. historiaosio) mielinkäisten liittyessä erilaisiin nisäkäsisäntiin tuli mahdolliseksi tilanne, jossa kaksi mielinkäistä lisääntyi ihmiskehojensa kautta, vaikka toinen alikehopari ei pystynyt lisääntymään keskenään. Tämän seurauksena syntyi useita "kirottuina" pidettyjä ihmislapsia, joiden mielinkäisyhteys surkastui jo varhaisiässä. Ilmiön syynä pidetään istkukka-symbiootin riutumista elinkelpoisen, staasitaskussa saatavilla olevan alikehon puutteeseen. Jäljelle jäävät ihmisyksilöt ovat elinkelpoisia eikä heitä erota alkujaan itsellisistä ihmisistä; mielinkäisyhteys on heidän osaltaan menetetty, samoin sen kautta mahdollistunut mielienvälisen viestinnän muoto.

Määritelmäkäytäntönä on katsoa mielinkäisyksilön menehtyvän silloin, kun tämä menettää muutosporttinsa ja täten yhteytensä tunnettuun todellisuuteen; yksilön olemassaoloa on vaikea todeta ilman tapaa vaikuttaa havaittavaan todellisuuteen. Tästä määritelmästä johdetaan myös mielinkäisen määritelmä loiseliönä eikä symbioottina.

-ooo-

III Lyhyt historia

Mielinkäiskulttuurin ja -yhteiskunnan historian tutkimus rajoittuu käytännön syistä Maahan sijoittuvaan aikaan, joka alkaa ns. kolmannesta maahanlaskusta: tätä varhaisempia lähteitä ei ole saatavilla.

* Kolmas maahanlasku

Kolmatta kuninkaallista maahanlaskukomppaniaa johtivat vasta nimetty kuningatar Herem Anya ja hänen tutkimuspäällikkönsä Zacharius Kuro. Maahanlaskun tavoitteena oli luoda pysyvä mielinkäisyhteisö Maahan. Maahanlasku on myös paikallisen mielinkäishistorian alkupiste; komppania ei kuljettanut mukanaan tietoa mielinkäisten alkukodista, sen yhteiskuntarakenteesta tai lajikehityksestä, vaan tämänkaltainen tieto oli ilmeisesti turvallisuussyistä jätetty minimiin. Tutkijat voivat tehdä päätelmiä lähtötilanteesta lähinnä sen perusteella, miten kolmas maahanlasku oli päätetty toteuttaa.

Ensimmäisten kahden komppanian oletetaan tukeneen kolmannen tavoitetta, mutta koska niistä ei ole löydetty pysyvään asutukseen viittaavia jälkiä, on oletettavaa että nämä ryhmät mm. keräsivät näytteitä ja kartoittivat planeettaa, minkä jälkeen ne jälleen poistuivat aurinkokunnasta.

Kolmanteen maahanlaskuun osallistui arviolta satakunta mielinkäisyksilöä alikehoineen, minkä lisäksi ryhmään kuului tuntematon määrä itsellisiä ihmisiä. Erillinen ihmisreservi oli tarpeen lohikäärmeiden ja ihmisten suurien elinikäerojen takia: ennen kuin ihmiskeho kuoli, se vaihdettiin uuteen, aiemmin sitomattomaan yksilöön, jolloin mielinkäisyksilön muutosportti pysyi elinvoimaisena.

Lohikäärmekehon kuollessa myös mielinkäisyksilö menehtyi (määritelmällisesti, ks. biologiaosio); tästä poikkeuksena pidetään laajalti kuningatarta ja tutkimuspäällikköä, jotka johtivat komppaniaa: näiden kahden erikoistuneisuus oli niin arvokas yhteisölle, että heidän kohdallaan ilmeisesti myös lohikäärmekeho vaihdettiin uuteen vanhan heiketessä. Koska kaikki maahanlaskuun osallistuneet lohikäärmeet olivat jo mielinkäisten käytössä, tämä on oletettavasti tarkoittanut kehon alkuperäisen omistajan leikkaamista irti kehostaan ja täten tämän määritelmällistä menehtymistä.

* Ensimmäinen laajentuminen

(Ks. What Really Happened.)

* Klaanien aika

(Ks. Putting On My Otter Shirt.)